Archive for February, 2016

Kuinka tehdä älykköydestä muodikasta?

Parempi puoliskoni kuunteli tänään levyä, jossa lauloi nykynuorison ihannoima säveltaiteilija. Paljastui, että nuorisoidoli tilaa filosofista niin&näin -aikakausilehteä, johon on taloudessamme vahvat siteet. Jäimme miettimään (minä enimmäkseen), kuinka tällaisen kultakurkun saisi valjastettua mainostamaan lehteä sen levikin nostamiseksi. Kapitalistisen ahneusrefleksin jälkimainingeissa aloin tuumailemaan, miksi juuri tällaisen henkilön vetovoima olisi omiaan mainostamaan filosofista lehteä ja tulin siihen tulokseen, että tyylikkään kuplettitähden ja filosofiaharrastuksen yhteenliittymä olisi viehättävän inkongruentti. Ajatus oli herttainen ja hieman huvittavakin.

Omaa taustaoletusta tutkaillessani tulin siihen tulokseen, että mainitsemani pop-iskelmäyleisön ja valkokankaiden hurmuri on muodikas. Filosofian ja älykköyden osaksi jää ei-muodikkuus eli tyylittömyys. Onko asialle tehtävissä jotain? En tarkoita älykköydellä älykkyyttä, vaan jotain muuta. Älykkyys on harvoin ollut muodikasta ja sitä on vaikea myöntää trendien orjaksi. Älykkyys luo trendejä, ei seuraa niitä. Älykköydellä tarkoitan intellektuelleja tai kuvaa intellektuaalista, joka sanasta pälkähtää päähän. Minun kuvani on Seinen eteläpuolella kahvilassa istuva hyvin pukeutunut filosofian harrastaja tupruttelemassa sätkäänsä ja odottelemassa hermostuneesti keskustelukumppaniaan, johon hän aikoo testata uusinta teoriaansa — kuva on mustavalkoinen. Toiselle kuva voi olla Curien pariskunta labrassaan. Kolmannelle aivan liian lukenut lukion opettaja, jonka elämäntehtävä on inspiroida oppilaitaan. Älykköjä on moneksi ja olemme kaikki varmasti tavanneet useita ihan oikeitakin. Heitä on ympärillämme, olivat he sitten muodikkaita tai eivät.

Suomessa eletään nyt aikoja, jona sivistys ja äly eivät ole muodissa vaikka niitä juuri nyt tarvittaisiin kipeästi. Maan ilmapiiri on järkyttävä ja sitä varsinkin tyypeille, jotka käyttävät sanaa “inkongruentti” arkikielessään. Mieleeni muistuvat ajat ala-asteelta, jolloin piti piilottaa oma tiedonjanonsa etteivät isot pojat vetäneet turpaan. Tai lintsata tunnilta kirjastossa, että sai olla rauhassa öykkäreiltä. Tai leikkiä kovaa jätkää kylillä vaikka oikeasti olisin mieluummin ollut kotona lukemassa huuli pyöreänä Kafkaa tai Sofoklesta. Monille tiedon hankkimisella näytti olevan vain välinearvoa, mutta meille hiljaisen gnostisen salaseuran jäsenille tieto oli nautinnollista. Mitä sillä lopulta tehtiin oli aivan yhdentekevää. Snobbailijat, jotka lukivat kirjan kerskaillakseen lukeneensa jotain olivat hekin omituisia. Suurin osa seuramme jäsenistä ei luultavasti ollut kaltaisiani kaappitapauksia, mutta heitä voi olla jo syntynyt lisää. Suomen poliittinen tilanne näyttää siltä, että yhä useampi taitaa katsella kaihoisasti komeron perukoille etsien piilopaikkaa.

knowledgebringsfear

Marsin yliopisto tuntee tiedon pelotearvon

Salaseuramme (joka ei oikeasti ole salainen tai seura) olisi aika tehdä itsestään muodikas, jotta mahdolliset kaappitapaukset saataisiin ulos kaapista. Ensiksi täytyisi ottaa haltuun sana “älykkö” ja määritellä se tavalla, joka ei pelaa vastustajien pussiin. “Älyköksi” voisi kutsua ihmistä, joka sivistää itseään ja on tarpeeksi nokkela nähdäkseen tiedon välinearvoa pidemmälle. Älykkö on sen verran fiksu, että tietää, ettei voi ennustaa mitä tietoa voi tarvita elämänsä aikana. Tittelin voisi antaa myös ihmiselle, joka vain nauttii tiedosta ja oppimisesta sen itsensä takia. Sivistyksen ja oppimisen leimaaminen hedonistiseksi toiminnaksi on riskialtista, mutta toisaalta älykkönautiskelijat pitävät kulttuurista, tieteestä ja taiteesta myös viihteenä. Makuja on monia ja miksi yltiökiemuraisen modernistisen runouden lukija olisi sen kummempi viihteen kuluttaja kuin viihdeteollisuudesta ilonsa ammentava kulkija? Älyköt voivat olla myös vaarallisia, ja vaaran tunteen haluaisin säilyttää. Tieto on nautinto itsessään, mutta tieto on myös valtaa. Valtaa pitää opetella käyttämään viisaasti. Sen verran olemme oppineet sivistysvihamielisen hallituksen toilailuista.

En tiedä alkaisiko yllä mainittu sydäntenmurskaaja älykköyden keulakuvaksi. Tarkoittaisiko se sitä, että hänen uskottavuutensa kärsisi? Olisiko hänen uransa vaarassa, jos hän tunnustaisi lukevansa filosofista aikakausilehteä ja siksi luultavasti myös filosofiaa silloin tällöin? Muutama vuosi sitten olisin vastannut kieltävästi. Nyt en ole enää aivan niin varma. Ehkä hänestä tulisi hieman oudompi ja hieman omaperäisempi lavatähti. Joku, jonka mielenliikkeistä ei enää saisi niin helposti selvää. Hieman salaperäisempi, kiinnostavampi ja moniulotteisempi ihminen. Hieman vaarallisempi, mutta samalla paljon inhimillisempi.